perjantai 29. toukokuuta 2015

Azoneasiaa isolla A:lla

Ja vieläpä kaksin kappalein!

Totta se on! Minä sain kuin sainkin tilatuksi kaksi ihanaa Azonea, eli pääsin tämän jakson kaikista kursseistani läpi! Ruotsista sain 5-, mutta se riittää läpipääsyyn juuri ja juuri! Päätin ostaa sen edellisessä postauksessa mainitsemani Mayan joka tapauksessa, mutta päätin, että jos pääsen läpi niin saan ostaa toisenkin mukaan, jos se vaikka motivoisi lukemaan. Motivoihan se piiikkiriiiikkkisen. Muttei merkittävästi. Olin jo ihan varma, etten pääse mistään läpi. Vaan väärässä olin! Nähtävästi looginen päättelykykyni pelaa niin paljon, että matikasta tuli kutonen, vaikken tunneilla ollut kuukauteen ja loppuviikotkin vain nukuin siellä. :D Kokeessa olin kyllä sitä mieltä että olen tekemässä jotan ihan kummallista. xD

Siirrytään noista heikko koulumenestyjä -jutuista siihen pääaiheeseen: eli niihin kahteen Azoneen! :3

Voitin tämän ja tuon toisenkin nuken huutokaupat! Kiitos Safir. ♥ Eli tämä ihanuus muuttaa meille. Azone Nostalgic Story Maya joku versio. xD Tuo on aivan ylitsepääsemättömän kaunis nukke. Äitinikin oli sitä mieltä, vaikka yleensä ei animejutuista tykkää. Hän myös sanoi, että tämä näyttää minulta. Kaipa se näyttää, minun hiukseni ovat vain tummemmat, paljon lyhyemmät ja minulla on sivuotsis. xD

Nimeksi olen ajatellut Kisekiä. Kiseki voisi olla tällainen herttaisen tytön nimi. Tietysti nimiehdotuksia saa heittää ja sukunimikin täytyy vielä keksiä niin niitä myös ja toiset ja kolmannetkin nimet ovat tervetulleita! Japanilaisia sellaisia, Azone-tyttöseni asuvat kaikki Japanissa.

Tarinallisesti Maya on päähenkilön uusi paras ystävä. Maya on herttainen ja ystävällinen, suorastaan enkelimäisen ihana ystävänä.

Toinen Azone, joka mukaan lähti, on vasemmalla oleva Majokko Shinku Lien Little Witch of Moon. Tämä tyty meinasi lähetä tämän Shin siis Lienin tilalle. Samaa sarjaa oleva Koron Little Witch of Wind, mutta hänkin on niin samantyyppinen kuin Maya (luonnossa aika platinablondi banaanin sijasta) niin en halunnut ihan samalla tavalla hymyilevää ja samaa blondia samalla kerralla. Varsinkaan ensimmäisellä kerralla. Silloin on kivempaa ostaa vähän eri olemuksellisia nukkeja, pääsee kokeilemaan erilaisia asioita ja vaatetusta nukeilla. En oikein löytänyt tästä omistajakuvia, kuten en tossa edellisestäkään. (Pitää selkeästi rekisteröityä MyFigureCollectioniin.) Eli ostin vähän sian säkissä, vaikka toisaalta kaikki tekevät niin kun tilaavat näitä ennakossa.

Lienille ei vielä ole minkäänlaista nimeä (ehdotuksia otetaan vastaan!) ja tarinallinenkin puoli on vähän pimennössä. Punaisista silmistä poiki sellaista tarinan alkua, että punasilmäinen tyttö on albiino, mutta nukella ei siltikään ole valkoisia hiuksia = hän häpeää/tms sitä ja värjää ahkerasti hiuksiaan. Tosin en ole vielä varma, pidänkö tuosta ideasta. Vähän hiljaisempi tyttö kuitenkin kyseessä.

Juttelin myös muiden nukkeiluihmisten kanssa Azonen uusista vaatejulkaisuista ja ihastuin kovasti tuohon jousipyssyasuun! Sivistyin myös tänään ja opin että sen nimi on Kyuudou. xD Se on vieläpä juuri sopivan kokoinen tuolle Mayalle ja olisi tosi suloista, jos hänen tarvitsisi koulupäivän jälkeen kiiruhtaa treeneihin ja sitten muu kaveriporukkamme tulisi häntä vastaan kun treenit loppuisivat. ♥ Vaatteissa oli myös muita todella suloisia asuja, mutta onneksi ne muut eivät aiheuttaneet pakko-saada! -fiilistä. Mutta tuon haluaisin. :3


IMG_4069
Yksi kaverini valmistuu huomenna ylioppilaaksi! En ole koskaan ollut kenenkään ylppäreissä niin jännittää. xD Piirsin hänelle kortin ja ostin kavereideni kanssa korun lahjaksi kolmeen pekkaan. Tuohon ruusuun olen ihan tyytyväinen, mutta kirjoittamaan minun pitäisi selkeästi opetella. :D

IMG_4067
Ompelut jatkuu! Tänään en ole saanut aikaseksi muuta kuin vekkihameen kappaleiden leikkaamisen ja tuon hameen vekittämisen nuppineuloilla, mutta eihän tässä nyt tulessa maata. ^3^ Bara-raukka on ikuinen sovitusurhi, koska Aqveralla on M-obitsu (tykkään ommella S:lle, varmaan pitäisi pari M-koonkin vaatetta tehdä) ja Suigintoulta ei sitä stock-asua riisuta koskaan enää. Sitä on vaikea ottaa pois ja vaikea laittaa takaisin. Lisäksi Suigintoun puku on värjännyt obitsun pahasti ja Suigintou on minulle symbolinen hahmo, haluan sen pysyvän Suigintoun näköisenä. Joten Bara on uhri. xD Daleissa sovitusuhri vaihtelee.

Ai niin ja:

kiitos ♥
Instagram tililläni on jo sata seuraajaa! :o Tosi upeaa, olen hirveän kiitollinen! ;u; Olette kaikki tosi ihania! ♥ Minut löytää Instagramista nimimerkillä @golden_jaya jos joku ihana lukijani siellä pyörii. :3 Minä alan seuraamaan kiinnostavia tilejä ja jos tunnistan teidät sieltä niin varmasti painan "seuraa"-nappia. ♥

Onnea uusille ylioppilaille! Onnea siskoni unihiekka, joka valmistuu peruskoulusta ja Onnea kaikille muillekin kouluista ja töistä kesäloman aloittaville! Olette ansainneet sen! ♥

Niillä joilla loma ei ala vielä: nauttikaa vapaista hetkistä ja leikkikää nukeilla! ♥


- Huojentunut ja iloinen Jaya -

14 kommenttia:

  1. Oiii onnea azoneista!! ^3^ Tervetuloa näiden ihanien nukkien maailmaan~!

    Nyt kun noita kuvia katseli niin iski vaan kovempi kuume saada lisää azoneja. Seuraavaksi aion hankkia azone tytön ^3^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ~ ^3^ Odotan kovasti, mitä annettavaa näillä nukeilla on minulle! ♥

      Minullakin on kauhea Azonekuume menossa! Onneksi nämä tytöt saapuvat parin kolmen viikon jälkeen lievittämään sitä! :D Tytöt on kyllä ihania. ♥ Meijän Azonetkin voi sitten tavata, kun en vähään aikaan sitä pikku lohista pysty hankkimaan. :3

      Poista
    2. Joo, ehdottomasti azoneiden pitää tavata! ^-^

      Minua houkuttaisi se uusi Lapis lohikäärme mutta kun pyrin olemaan bjd:n ostolakossa ja hankkimaan azoneja :D

      Poista
    3. Joo! :3 Ihan hyvin voi tyttöseni kankkia pari ystävää tarinan ulkopuoleltakin. ♥

      Minäkin yritän kovasti näiden nukkien jälkeen hillitä osteluani. xD Luultavasti en kuitenkaan onnistu siinä vaan pitää aina joitan vastaantulevia ihanuksia shoppailla. :''D

      Poista
  2. Jeee!!! onnittelut huutokauppavoitoista! Nyt voinkin mennä rauhallisin mielin nukkumaan, kun ei tarvitse toisen puolesta enää jännittää ja pitää niitä peukkuja pystyssä X3

    Ite tilasin viime vuonna? tuon kyudo-setin ja se on ihan mielettömän ihana. Suosittelen todellakin hankkimaan sen. Aluksi oli kyllä sen pukeminen vähän hankalaa, kun piti olla tarkkana mikä menee mitenkin päin >u<;

    Hii~ ihanan tarttuvaa tämä Azone-kuume! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitoksiaa! >w< ♥ Minäkin pääsen rauhallisin mielin nukkumaan kun tällaisia ihanuuksia on tulossa mutta samalla jännityneenä että tulisivat pian. x3

      Ehkäpä minun pitää se setti sitten hankkia... ♥ Se sopisi hyvin tuolle Mayalleni ja haluan kuitenkin poppoostani värikkään. :3

      Hirveä tarttiva Azone-epidemia pyyhkäisee läpi Suomen nukkeharrastajien! xD Oireiden ilmaannuttua parannuskeinoa ei ole ja joutuu kehoa hoitamaan säännöllisillä Azone-ostoksilla. :D Oireita mm. nukkekuume, kuolaus kuvia katsellessa, hurja onnellisuuden tunne tilatessa ja masentuneisuus jos rahat on vähissä. Itse olen tartunnan uhri! xD ♥

      Poista
  3. Voi ei tuo Majokko Lien on niin ihana! ;___; <3 Olisin itsekin halunnut ostaa sen, mutta punatukkainen Best Selection Lien ehti ensin. ;D En ollutkaan huomannut miten paljon se muistuttaa Shinkua... o.o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ;u; ♥ Tuo Best Selection Lienkin on tosi ihana! :3 Ja tämä on tosiaan ihan Shinkun näköinen! :D En ole hirveä Shinku-fani, vaikka tästä nukesta pidänkin niin katsotaan kuinka tämä tyty kotiutuu. ♥

      Poista
  4. Yay yay <3 Onnea vielä kurssien läpäisystä ja tulevista tyttösistä~ Oikein soma parivaljakko tulossa ja niin kuin jo aiemmin mainitsin on tuo Kiseki aivan ihana nimi! Toiselle tytölle tuli nimiehdotuksena Yume :) Tuo Kiseki kun tarkoittaa ihmettä ja Yume taasen unta/unelmaa! *nimimerkitysfriikki*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon! ♥ En tiennytkään, että Kiseki tarkoittaa ihmettä. Kiva kuulla, se on minusta nätin kuuloinen ja ihana merkityskin. :3 Minäkin tykkään hirveästi nimien merkityksistä. x3 ♥ Yumen merkityksen itseasiassa tiesinkin jo etukäteen (OP:n animessa hoetaan unelmaa niin paljon xD) ja voisin laittaa sen nimen harkintaan. ^3^

      Poista
  5. Hienoa, että on kurssit pulkassa! :D Ja sait sitten hemmoteltua itseäsi neemoilla, mikäpäs sen mukavampaa. :3 Onnea tulokkaista! ♥

    Tuo Majokko Lien 1.1 on muuten yksi omakin suosikkini, olisin varmaan ostanut sen jos en olisi ihastunut tähän uuteen Briar Rose Lieniin joka nyt kesäkuun alussa tulee myyntiin. ^^ Eli innolla odottelen kuviasi tästä kaunokaisesta! ♥

    Ooh, nimiä! >:D Minä tykkään kovasti nimistä, varsinkin japanilaisten nimien kanssa on kivaa kun alkaa katselemaan kirjoitusasuja ja sitä kautta merkityksiä. Esim vaikkapa tuon Kiseki voi kirjoittaa useammalla eri tapaa, niin sille tulee eri merkityksiä: 奇跡 (ihme), 月祈 (kuu + rukous/toive, vapaasti suomennettuna merkitys voisi siis olla "kuun toive"), (輝汐 kimaltava/välkehtivä/sädehtivä + vuorovesi/virtaus, eli vaikkapa "välkehtivä vuorovesi"). Minulla on ihan liian kivaa aina etsiä neemoille nimiä tästä syystä. :'D Vissiin ammattisairaus... *nimimerkki kielitieteilijä*

    Minulla on usein vieressä nuken kuva kun selaan nimilistoja, ja katselen mikä sieltä ensimmäisenä jää mieleen sellaisena, joka olisi "nuken näköinen" nimi. Esimerkiksi 20000 names on hyvä sivusto nimien hakuun. Myös Behind the Name on sellainen mitä tulee usein käytettyä. Kummassakin on noita merkityksiäkin listattuna, mutta toki eri kanjeja käyttämällä voi saada muunkinlaisia merkityksiä aikaan - jos haluaa. xD Joskus tulee myös nimettyä lemppari anime-hahmojen mukaan noita tyttöjä, ahah... :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Minä olenkin aivan hurjan huojentunut siitä, että kurssit on pulkassa. u◡u Kiitos onnitteluista! :3

      Tuo Briar Rose Lien on myös hurjan kaunis! Itse taidan tykätä tästä Majokko 1.1 kuitenkin enemmän... Ja kuvia tästä tulee ehdottomasti paljon! Voithan sinä hankkia tämän Lienin sen toisen Lienin kaksoseksi.... ;D

      Nimistä tykkään minäkin ja merkitykset ovat tärkeitä jos sellaisia löytyy. :3 Minä en välttämättä näille lähde japanilaisia kirjoitusasuja miettimään, sillä itse en ole koskaan opiskellut japania ja en tiedä niistä oikein hölkäsen pöläystä. xD Ainoa oppimani on kuulo-oppimista kun olen animea katsonut. Tuolle hahmolle "ihme" kuulostaa kuvaavammalta vaihtoehdolta vaikka "kuun toive" tai "kuun rukous" kuulostaa todella kauniilta. ♥ :3 Myös "välkehtivä virtaus" kuulostaa ihanalta. ♥ Mizya the kielitieteilijä voi auttaa minuakin etsimään neemoille nimiä jos tuntuu, että omat neemot loppuu kesken. :D Näistä tulee kaikista japanilaisia ja sukunimetkin tarvitaan! xD

      Minullekin on tärkeää, että nimen ulkoasu ja nimen ääntäminen sopii nukelle. Kiitos noista sivuista! Varmasti katselen niitä myös jatkossa. :3 En varmaan, kuten sanoin, kirjaa noita kanjeja profiileihin ylös, mutta varmasti sen tarkoittamani merkityksen.

      Poista
  6. Onnittelut kurssien läpäisemisestä, sadasta seuraajasta Instassa ja uusista tulevista nukkeloisista! ^3^/ (paljon onniteltavaa hihi)

    Ihanat tyttöset oletkin valinnut~ Azoneissa on se hyvä puoli, että yleensä lopullinen tuote vastaa aika hyvin firmakuvia, joten omistajakuvien puute ei ole niin iso juttu kuin vaikka hartsinukkea ostettaessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi joo paljon kaikkea ihanaa! x3 ♥

      Kiitos kehuista! ♥ Pianhan se nähdään, vastaavatko nämä miten hyvin firman kuvia. ;3

      Poista