Kaikkivaltias kertoja

Eli Minä, Jaya. Kuljeskelen irl nimimerkillä Laura. Nimimerkin keksijäni oli äitini vuonna -97

Olen 18-vuotias lukiolainen Helsingistä. Toistaiseksi asun vielä kotona, vaikka suunnitelmissa onkin lukion jälkeen lähteä etsimään omaa kämppää. Jatkokoulutussuunnitelmista ei harmainta hajuakaan.

Olin täyspäiväinen "urheilija". Vaikka minulla on uintia yhdeksän kertaa viikossa, eli noin 21 tuntia treenausta, en koe vieläkään itseäni urheilijaksi. :D Valmentaja kyllä sanoo että "huippu-urheilija", mutta en nyt oikein tiedä... SM-tasolla. On monia viestejä tullut uitua Hanna-Maria Seppälän viereisellä radalla samaa osuutta kuin hän. Pakko mainita tuo nimi, jos se avaisi paremmin sitä että millä tasolla olen.

Pitkän radan SM-hopeaa viestistä 4x100 sekauinti. Minä toinen vasemmalta. Kevät 2015


"Polskimisen" lisäksi tulee harrasteltua kaiken pikkutavaran keräilyä. Pikkutavaraksi kuuluu kaikenkarvaiset nuket (paitsi että Dragos ei ole kauhaen pikkunen xD), söötit Kindermunayllärit, lasieläimet ja erityisesti läpinäkyvät sellaiset, napit, söötit ompelutarvikkeet (joista kyllä ompelenkin jotain) mm. rusetit ja intohimoni satiininauhat, figuurit ja hassut härpäkkeet. Olen kovin materialisti ja vaikka kaikilla noista tavaroista ei pystyisikään tekemään mitään, niiden olemassaolo tekee minut iloiseksi. :3
IMG_3810


Figma Link
Zelda-pelejä rakastan yli kaiken! Jos haluaa kanssani niistä jutella niin olen valmis! *u* Rakastan myös paljon Okami-peliäni, jonka olen Wiillä vinguttanut läpi ainakin kolme kertaa. ♥ Top Zeldani on ehdottomasti Twilight Princess ja kakkosena tulee Wind Waker.

Musiikkimakuni on aika laaja, pidän monista biiseistä, mutta kuuntelen musiikkia aika suppeasti. Olen rajoittunut kelaamaan uudestaan ja uudestaan läpi Linkin Parkin, Pariisin Kevään ja Apulannan biisejä. Musiikissa minuun iskee kaikkein koviten melankolinen sävy ja sanat.


Nukkeilussa ehdottomasti lempparijuttuni on luoda uutta. Tänä kesänä on tarkoitus aloittaa nukkejen maalailu ja sitä varten on pelastettu jo modailtu Soomin Beyla -pää. Ihana yksisarvissarvi tulee mukana, joten pääsen sellaisenkin blushailua kokeilemaan. ♥ Tykkään hirmusti myös ommella nuken vaatteita myyntiinkin asti. :3

Rakastan kuvatarinoiden tekoa, ne ovat pääjuttuni nukkeilussa. Pullipeille että BJD:eille on kummallekin oma tarina ja jos hankin Azoneita myös, aloitan niilläkin oman tarinan. Tarinoita ei tällä hetkellä ole blogiin kirjattu kuin yksi hömppätarina, mutta varmaan julkaisen niitä lisää täälläkin. :3

04

Minuun saa yhteyttä PullipSuomessa ja Hartsilapsissa samalla nimimerkillä!

Tähän sivuun ei pysty kommentoimaan, mutta käykää jättämässä terveisenne Vieraskirjaan. ♥