torstai 23. heinäkuuta 2015

Ailahtelija

Kuvailin itseäni yhdellä sanalla: ailahteleva. Kun innostun jostan, innostun tosissani ja intohimolla, mutta olen myös erittäin hyvä unohtamaan kaiken muun samalla. Ja sitten kun taas vaihdan innostuksenkohdettani, unohdan edellisen ja taas kaiken muun.

...onneksi kiinnostukeni kohteet kiertävät aika hyvin syklissä. Ettei ihan jokaiseen uuteen asiaan tule tartuttua. :P

Itseasiassa en saa edes yhtä kommenttia (blogitekstistä puhumattakaan) väsättyä kerralla. Pitää aina käydä muillakin välilehdillä (mulla on niitä ainakin 15 auki saamaan aikaan) ja aloitella uutta kommenttia siellä täällä. Se on tosi ärsyttävää pidemmän päälle ja olen alkanut epäillä ihan tosissani että minulla on keskittymishäiriö. XD

Viime postauksen jälkeen onkin tapahtunut vaikka mitä. Kaikista en meinaa tehdä postauksia, sillä muuten alan vain stressaamaan sitä kaikkea mitä on jäänyt tekemättä, ja sitten koko bloggaaminen jää kun tuntuu liialliselta työtaakalta. ^^'

Itse henkilökohtaisesti inhoan lukea valitteluvirsiä muiden blogeista niin lopetetaan omaniki saman tien.

Joten otetaanpa katsaus, että mitä on tapahtunut:


New Eyes
Epsilon sai uudet silmät....


IMG_4400
..käytiin Hypecon 2015:ssa uusien tyttöjen kanssa...


IMG_4471
... matkattiin kaverin luokse pariksi päiväksi (kaverin nukke, kuva minun)...



the 3rd
....meikkailtiin ekaa kertaa uusi harjoituspääkky....




Story Time 2
....vierailtiin untavain/Ayumilla (hihkaskaa muuten hei jos haluutte blogiin nää kaikki kuvat!)......


IMG_4808 EDITOITU
.... miittailtiin PullipSuomen aikuismiitissä (kiitos paljon kaikki! ♥)...


IMG_4986
... ja shoppailtiin sieltä harjoituspäälle silmät ja Epsilon sai rusetin. :3 Ja kohta tehdään Etsyyn siskon kanssa tilaus! ♥ Niin ja kimpastakin on vähän tavaroita tulossa. xD Heti kun saa vähän ylimääräistä rahaa niin näin käy.

Hassua kuinka minulla oli silmämallina tuo pikku harjoituspääni ja sitten siinä kysyttiin että kuka on face upin tehnyt ja vähän nolona myönsin, että minun tekemänihän sen on. ^^''''  Sitten sitä ihmiset kehuivat ja kaikki halusivat nähdä (siinä vaiheessa ei siis ollut mulla enää kädessä) ja olin ihan


XD

Ja nyt minulla on Turren nuken putsattu pää odottelemassa että saan hengityssuojaimen ostettua! >A< Tsiisus, miten siinä nyt näin kävi. Olen hirmu innoissani ja samaan aikaan erittäin jännittynyt, että osaanko tehdä mitään. XD Oma pikkunen meikkipääni kaipaa muutenkin uutta meikkiä kun hahmo koki värimuutoksen (kyllä, meikkipäällänikin on hahmo...) niin kokeilen vielä, että miten pysyy kynät kädessä. :'D

Entä näittekö jo tämän kaunottaren? ASDFGHJKLÖ KUN HALUAN! Rahaa olisi riittävästi kyllä jemmassa, mutta en minä opiskelurahojani nukkeen voi laittaa vaikka kuinka haluaisin. Toivottavasti tällä ei ole kauniita kavioita tai ainakaan häntää.

Olisi ihan täydellinen joko 

  1. Epsilonin äidiksi, joka on suhteellisen lempeä kuningatar
  2. Tulisuvun rouvaksi tai prinsessaksi. Maata hallitsevat suvut vesi ja tuli (Epsilon kuuluu veteen) ja tanninainen tulisena olisi kyllä naminaminami! ;3;

Tahtooooooooo~

- Shoppailunhaluinen Jaya -

4 kommenttia:

  1. Täällä toinen ailahtelija, kuulosti ihan itekirjoitetulta toi alkuteksti XD Onneksi nuket on pysyneet eikä oo tullut fiilistä heittää nää mäkeen ja ruveta harrastamaan moottoripyöriä tms. Mut välillä turhauttava fiilis kyllä kun tuntuu, ettei millään pysty keskittymään yhteen asiaan kerralla ^^;; Yhden blogipostauksen tekemiseenkin menee helposti koko päivä, kun samalla on pakko sählätä viittämiljoonaa muuta asiaa...

    Tsemppiä faceuppailuihin! Siitä se harjoittelemalla lähtee sujumaan ja kehittyy :)

    Toi Heliot on niiin ihana~ Oon aina pitänyt Heliotista naisena ja tolla tanni+sirrit silmät+korvat combolla se on niiin söpö <3 Itellä ei onneksi ole hahmoa tai muuten tarvetta moiselle, mutta toivottavasti joku edes tämän ostaisi että pääsisi kuvissa ihailemaan T.T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä etten ole ainoa! xD Mullakin nuket on pysyvä kiinnostuksen kohde, mutta niiden sisällä vaihtelee sitten, välillä kiinnostaa ommella ja välillä sitten ihan jotain muuta. :'D (Tähänkin kommenttiin on nyt mennyt neljä päivää lol xD)

      Kiitoksia tsemppaamisesta! :3 Nyt kun saan ostettua hengityssuojaimen niin pääsee harjoittelemaan enemmän! ♥

      Onneksi pari tyyppiä ovat nyt tilanneet tuon Heliotamerin joten päästään varmaan ihailemaan muiden kuvia. ^u^ Vaikka haluaisin edelleen sellaisen, ja nyt kun julkaisivat miesversion niin oisin tahtonut kummatkin ja tehdä niistä parin. u_u

      Poista
  2. Tuo face-up on kauniisti onnistunut ja muutenkin kiva katsella kuviasi! :) Minäkin toivon, että tätä uutta Soomilaista saataisiin muutamia Suomeenkin ihasteltaviksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Pari tätä soomilaista oli tilattukin, ainakin mitä nyt on facebookia uskomista. :)

      Poista